Miltä tuntui jäädä pois töistä ja lähteä kotiäidiksi Itävaltaan?

 Alkuperäinen ajatukseni oli jatkaa työskentelyä etänä Itävallasta käsin, koska olin työskennellyt etänä pääsääntöisesti jo maaliskuusta lähtien, mutta se ei työnantajani puolesta onnistunut, niin hain aluksi hoitovapaata tammikuun alusta alkaen ja työvapaata siitä eteenpäin, kun Urho täyttää 3 vuotta. 

Loppuvuosi oli pientä kaaosta täynnä, kun koitin samalla hoitaa muuttoa ja hoitaa työasiat mahdollisimman hyvälle mallille, että voisi jäädä rauhallisin mielin pois. No, maailma ei koskaan tule valmiiksi ja kukaan ei ole korvaamaton, mutta silti jäi vähän tyhjä olo, kun palautin työkoneen ja puhelimen. Olin ajatellut, että voisin vielä vähän sähköpostia lueskella ja ohjata niitä oikeille omistajille, mutta samalla ICT-osastolta ilmoitettiin, että sähköposti lukitaan myöskin poissaoloni ajaksi. Jaiks.

Ekalla viikolla ei oikein tuntunut miltään. Tuntui, että ei olisi oikeasti muuttannut mihinkään, vaan että tässä nyt vaan ollaan lomalla täällä. Seuraavalla viikolla rupesi vähän nyppimään, Lasse teki paljon töitä, lapset ärsyyntyivät vain minun seurastani ja lockdown vieraassa paikassa hämmensi. Mihin olen oikein suostunut? Alkoi tuntua turhauttavalta se, että muut ovat töissä, saavat tavata muita aikuisia (vaikkakin teamsissä), keskustella kiinnostavista asioista. Itse mietin lähinnä seuraavaa ulkoilua ja ruokalajia, joka pitäisi kokata.

Osaltaan ärtymystä on varmaankin aiheuttanut se, että täällä on ollut koko ajan lockdown, joten muut kuin ruokakaupat eivät ole auki eikä niissäkään notkumista oikein suosita. Ei ole paikkoja, joissa tutustua muihin eikä sitä tällä hetkellä tietysti suositellakaan. Kotiäidin arki olisi kivempää, jos voisi pistäytyä kahvilla tai käydä vaikka museossa. 

Yksi helpottava juttu on ollut se, että Lyydialla alkoi päiväkoti ja Lyydia sai sillä tekemistä ja myös minun päivääni tuli rutiinia ja aikuiskontaktia (edes muutaman sanan verran, kun jutteli päiväkodin opettajien kanssa). 

Toinen helpottava asia on ollut se, että olen koittanut listata itselleni asioita, joihin voisin tämän töistä poissaoloajan hyödyntää. Olen etsinyt opiskeltavia kursseja avoimista yliopistoista ja myös saksankielen kurssi voisi olla paikallaan. Yhtenä vaihtoehtona on tietysti etsiä jotakin osa-aikatyötä. Urho ei automaattisesti saa päiväkotipaikkaa jos molemmat vanhemmat työskentele tai opiskele, joten jotta pystyisin työskentelemään tai opiskelemaan enemmän kuin yhden kurssin kerralla, niin täytyis myös löytää päivähoito/kerhopaikka myös Urholle.

Alkushokin jälkeen on ilon aiheita tässä kotona olemisessakin tietysti löytynyt. On ihanaa, että pääsee valoisan aikaan ulos, pääsee aistimaan tunnelmaa torille*, päiväuniaikaan voi jumpata (olen jumpannut jo 3 kertaa!) ja onhan se oikeasti hienoa, että on mahdollista olla lasten kanssa kotona, kun he ovat vielä pieniä.  Työstä aiheutuvasta stressistäkään ei nyt tarvi kärsiä, ja olen nukkunut yöni pääsääntöisesti todella hyvin. Mutta huomaan, että kaipaan päiviini myös jotain muuta (muuten roikun vain puhelimella päivät pitkät), joten jotain opiskelua tai muuta sisältöä toivottavasti löydän päiviini. (Tämä kirjoittaminenkin on ollut mukavaa!)

Koitan nähdä tämän myös itseni kannalta mahdollisuutena oppia jotain uutta ja kehittää itseäni. Verrattuna niihin aikoihin, kun on ollut vauvan kanssa äitiys- ja vanhempainvapaalla, saan nyt olla kotona, mutta ilman sitä, että olen koko ajan univelassa, haisen maidolta ja puklulta ja istun vauva sylissä . Toki tuolla 2-veellä on myös omat tarpeensa ja suuri osa ajasta menee hänen kanssaan, mutta mahdollisuudet ovat nyt erilaiset.

Näihin mietteisiin, 

Anna

ps. *Torilla on yleensä noin kolme kalamyyjää, mutta vain yhteen jonotetaan, en ole vielä selvittänyt, mikä tekee hänen kalastaan niin erityistä. Lupaan selvittää tämän ja raportoida..