Viime viikkojen kuulumisia

Long time no see. Kirjoittamisesta on ollut pieni tauko. On tuntunut, että eihän tässä ole tapahtunut juuri mitään kirjoitettavaa ja toisaalta tuntunut, että on tapahtunut niin paljon, ettei tiedä mistä alottaisi. Kirjoitustauon pidetessä on aloittaminenkin vaikeampaa.

Maaliskuu meni aikalailla kaikkeen uuteen totutellessa. Urho aloitti kolme kertaa viikossa käymään perhepäivähoitajalla (Tagesmutter) ja minä aloitin saksankielen kurssin. Urho ei saa päiväkotipaikkaa täältä vielä, kun en käy töissä enkä opiskele päätöimisesti, mutta onneksi perhepäivähoitopaikka löytyi. Urho käy Tagesmutterin luona kolmena aamupäivänä ja ensiviikkojen hämmennyksen, ja pienten itkujenkin jälkeen, menee sinne innolla ja viihtyy siellä muiden lasten kanssa hyvin. Saksaa on myös tarttunut mukaan, Urho osaa jo sanoa  muun muassa Morgen! (huomenta), bis morgen (huomiseen) ja aufräumen (siivota). Lisäksi on opettanut ahkerasti suomea muille lapsille, osaavat jo sanoa "minun". Toisin kuin Lyydian päiväkoti, Urhon Tagesmutter ei sijaitse Bregenzissä, vaan on viereisessä kunnassa Lauterachissa reilun 5km päässä. Ostimme minulle sähköpyörän ja olen pääasiassa vienyt ja hakenut sillä Urhoa. Uhosin, että pyöräilen säässä kuin säässä, mutta yhden raekuurossa pyöräilyn ja rankkasateen jälkeen olen huonommalla kelillä turvautunut autokyytiin. 

Käyn maahanmuuttajille tarkoitettua saksan kielen kurssia, joka toteutetaan pienryhmissä koronan takia, omassa ryhmässäni on vain kolme opiskelijaa ja opettaja. Opetus on turvavälein kasvotusten, mutta ilman maskeja. Koronan takia kurssi on vain kaksi kertaa viikossa, maanantai- ja keskiviikkoaamupäivisin, mutta se on tuonut mukavaa sisältöä viikkoihin. Kurssi on B1-tasoa ja suurin osa läpikäydyistä kielioppiasioista onkin aika tuttua ja kertausta vanhasta, mutta sanaston kertaaminen ja ylipäänsä saksan puhuminen on ollut todella tervetullutta. Lisäksi on ollut mukava tutustua uusiin ihmisiin. Vaikka saksaa käyttää puheessa täällä päivittäin, on ne yleensä lyhyitä hetkiä kaupassa tai päiväkodissa eikä pitempiä keskusteluja spontaanisti synny. Siksikin on ollut hyvä päästä kurssille, jossa tulee myös puhuttua saksaa.

Lyydialla sujuu päiväkodissa hyvin, edelleen paikoitellen kielen puuttuminen harmittaa ja vähän vaikeuttaa leikkimistä muiden kanssa, mutta sitkeästi Lyydia opettelee ja on innoissaan jokaisesta oppimastaan saksan sanasta. Nyt tulee jo pari lauluakin saksaksi. Lapset ovat kyllä siitä ihmeellisiä, että sopeutuvat niin mutkattomasti asioihin. Jos itse heitettäisiin muutamaksi tunniksi päivittäin vieraiden ihmisten keskelle, jotka eivät edes puhu samaa kieltä eikä ymmärrä mitään, niin luovuttaisi varmasti aika helposti. Täytyisi ottaa itsekin mallia rohkeudesta ja reippaudesta. Vaikka ollaan kyllä Lyydiankin kanssa puhuttu, että aina ei tarvitse olla reipas ja jaksaa, ja on ymmärrettävää, että uudessa ympäristössä välillä pännii.

Lassella menee arkipäivät töiden merkeissä usein aika pitkällekin iltaan, niin viikonloppuisin on koitettu ulkoilla tai ainakin viettää yhdessä aikaa mahdollisimman paljon. Helmikuussa ja maaliskuun alkupuolen viikonloput meni pääasiassa laskettelurinteissä, Lyydia oppi nopeasti, miten sukset tottelevat ja Urhokin innostui suksista. Tosin sukset vielä hallitsevat Urhoa enemmän kuin Urho suksia, mutta hyvää totutettelua ensi talvea varten. Lyydian kanssa käytiin jo isommissakin rinteissä kokeilemassa (vain yhdessä mäessä piti ottaa sukset irti ja kävellä hetki) ja sompahissin ottaminen itse luonnistuu jo hienosti. Ja onhan näissä maisemissa hieno laskea itsekin, vuorimaisemiin ei vain totu! 

 

Ilmojen lämmetessä ollaan pyöräilty ja tehty pieniä kävelyretkiä lähimaastoissa. Lyydia tykkää pyöräillä, kunhan määränpäässä on leikkipaikka ja riittävästi eväitä / evästaukoja. Vapaa-aikaa olemme viettäneet myös toisen Bregenzissä jo pidempään asuneen suomalaisystäväperheen kanssa, ollaan saatu kallisarvoista seuraa niin aikuisille kuin lapsillekin. Niin ihanaa, että olette täällä A & J & pojat! <3

Täytynee vielä sellainen kohokohta nostaa esiin, että kävimme ravintolassa! Ravintolathan olivat täällä kiinni maaliskuun puoliväliin asti ja sen jälkeen niihin on päässyt vain jos on esittänyt alle 48h vanhan koronatestin. Testauspaikkoja on paljon ja testiin pääsee niin usein kun haluaa, mutta silti on tuntunut helpommalta hakea noutoruokaa kotiin kuin mennä testin kautta raflaan, mutta pari viikkoa sitten sekin tehtiin ja oli niin eksoottinen kokemus pitkän tauon jälkeen lapsille, että istuivat koko ajan paikallaan eikä mitään älylaitteita tarvittu.  

Tällaista tällä kertaa, koitan kirjoitella seuraavan kerran vähän pienemmän tauon jälkeen. Terveisiä kaikille! Auf Wiedersehen! 

Anna