Tienvieressä Itävallassa

Long time no see. Kirjoittamisesta on ollut pieni tauko. On tuntunut, että eihän tässä ole tapahtunut juuri mitään kirjoitettavaa ja toisaalta tuntunut, että on tapahtunut niin paljon, ettei tiedä mistä alottaisi. Kirjoitustauon pidetessä on aloittaminenkin vaikeampaa. Maaliskuu meni aikalailla kaikkeen uuteen totutellessa. Urho aloitti kolme kertaa viikossa käymään perhepäivähoitajalla (Tagesmutter) ja minä aloitin saksankielen kurssin. Urho ei saa päiväkotipaikkaa täältä vielä, kun en käy töissä enkä opiskele päätöimisesti, mutta onneksi perhepäivähoitopaikka löytyi. Urho käy Tagesmutterin luona kolmena aamupäivänä ja ensiviikkojen hämmennyksen, ja pienten itkujenkin jälkeen, menee sinne innolla ja viihtyy siellä muiden lasten kanssa hyvin. Saksaa on myös tarttunut mukaan, Urho osaa jo sanoa  muun muassa Morgen! (huomenta), bis morgen (huomiseen) ja aufräumen (siivota). Lisäksi on opettanut ahkerasti suomea muille lapsille, osaavat jo sanoa "minun". Toisin kuin Lyydian päiv

 Muuttaessamme Itävaltaan tammikuussa, oli täällä lock down päällä. Käytännössä se tarkoitti sitä, että kaikki muut paitsi ruokakaupat ja apteekit olivat kiinni, koulut etäopetuksessa ja ulkona sai liikkua vain välttämättömistä syistä. Välttämättömät syyt olivat mm. lenkkeily, joten ulkona oleskeluun ei ainakaan täällä kovin puututtu ja ulkoiltiin kyllä aika vapaasti lasten kanssa. Päiväkodit olivat rajattu vain niitä tarvitseville, mutta esimerkiksi Lyydiaa kannustettiin heti aloittamaan päiväkoti, kun lapsia oli ryhmässä sillä hetkellä vähemmän.  Rajoituksia alettiin purkamaan helmikuun 8.2. alkaen, jolloin muutkin kaupat saivat avata ovensa. Sisätiloissa on kuitenkin vaatimuksena FFP2-maskin käyttö ja asiakasmäärät on rajoitettu (tilaa pitää olla 20m2/ asiakas). Välillä kauppojen ulkopuolella pitääkin odottaa, että sisälle mahtuu. Monet kaupat kontrolloivat asiakasmäärää sillä, että ovat laittaneet sallitun määrän ostoskoreja ja vaativat, että jokainen sisääntulija ottaa korin. Kun

Olemme asuneet nyt Itävallassa noin 1,5 kuukautta ja tahtomattaankin on tullut tehneeksi havaintoja asioista, jotka täällä on erilailla kuin Suomessa.  (Huom. Havainnot on tehty lyhyen asumisen jälkeen ja perustuvat täysin meidän omiin havaintoihin, eikä niitä voi yleistää.) Havainnot Lapset käyttävät täällä pääasiassa housuja ja takkeja, haalareita näkee vain pienillä lapsilla / vauvoilla. Lapset käyttävät hanskoja vähemmän kuin Suomessa. Päälle on saatettu pukea toppatakki, housut, talvikengät ja pipo, mutta ei hanskoja. Suomalaisen sormia paleltaa, kun meille on toitotettu lapsesta lähtien, että ulos ei lähdetä ilman hanskoja ja pipoa... Ruokakaupasta voi ruuan oston yhteydessä valita myös ruokaan sopivan viinin. Sen lisäksi, että ruokakaupoissa myydään viinejä ja vahvempia alkoholijuomia niitä saa myös myydä alennuksella ja mainostaa. Skumppa-ale on aina jees! Ihmiset ovat tervehtivät kaduilla toisiaan ja jäävät herkästi juttelemaan myös tuntemattomien kanssa. Kadulla kävellessä ka

 Alkuperäinen ajatukseni oli jatkaa työskentelyä etänä Itävallasta käsin, koska olin työskennellyt etänä pääsääntöisesti jo maaliskuusta lähtien, mutta se ei työnantajani puolesta onnistunut, niin hain aluksi hoitovapaata tammikuun alusta alkaen ja työvapaata siitä eteenpäin, kun Urho täyttää 3 vuotta.  Loppuvuosi oli pientä kaaosta täynnä, kun koitin samalla hoitaa muuttoa ja hoitaa työasiat mahdollisimman hyvälle mallille, että voisi jäädä rauhallisin mielin pois. No, maailma ei koskaan tule valmiiksi ja kukaan ei ole korvaamaton, mutta silti jäi vähän tyhjä olo, kun palautin työkoneen ja puhelimen. Olin ajatellut, että voisin vielä vähän sähköpostia lueskella ja ohjata niitä oikeille omistajille, mutta samalla ICT-osastolta ilmoitettiin, että sähköposti lukitaan myöskin poissaoloni ajaksi. Jaiks. Ekalla viikolla ei oikein tuntunut miltään. Tuntui, että ei olisi oikeasti muuttannut mihinkään, vaan että tässä nyt vaan ollaan lomalla täällä. Seuraavalla viikolla rupesi vähän nyppimään,

Kun ensimmäisen kerran tuli esiin, että meillä olisi mahdollisuus muuttaa Itävaltaan, ei ajatus tuntunut niin kaukaiselta tai mahdottomalta, koska maa oli meille ennestään tuttu. Lasse oli ollut Ylä-Itävallassa yhden kesän kesätöissä paperitehtaalla ja sen jälkeen syyslukukauden Wienissä opiskelemassa, ja minä olin samoin yhden lukukauden Grazissa. Kieltä ja kulttuuria tunnettiin siis jo entuudestaan. Paremmat lähtökohdat kuin vaikka Ranskaan muutolle. Bregenz ja Vorarlbergin alue oli meille kuitenkin aika vierasta, eikä meistä kumpikaan ollut käynyt täällä suunnalla. Lisäksi vaihto-opiskeluajoista oli kymmenisin vuotta aikaa ja silloin kuitenkin osittain pyörittiin muiden kansainvälisten opiskelijoiden kanssa. Joten jännittihin se.  Asumme siis tuolla keltaisessa Vorarlbergin osavaltiossa. Kielikukkasia Ennakkoon tiedossa oli, että täällä puhutaan todella vaikeaa murretta ja muualla asuvat itävaltalaisetkaan eivät aina ymmärrä. Ihan niin kuin se perus itävallan saksakaan olisi helppoa

  Itävallassa on Lyydian ikäisille päiväkotipakko ja haimme Lyydialle heti tammikuun alkupuolella paikkaa, kuitenkin sillä ajatuksella, että päiväkodin voisi sitten aloittaa joskus helmikuussa. Yllätyimme, kun Lyydia sai muutamassa päivässä paikan ja vielä päiväkodista, joka on n.300 metrin päässä meidän kotoa. Myös aloituksen ajankohdan suhteen yllätyttiin, sillä päiväkodista ilmoitettiin, että aloittaa voi vaikka heti.  Päiväkoti aloitettiin kevyesti, ensimmäisenä päivänä Lyydia oli Annan kanssa tutustumassa sinne n.1,5h ajan ja seuraavana päivänä Lyydia oli saman ajan yksin. Seuraavalla viikolla oleskelua pidennettiin ja sen jälkeen Lyydia onkin joka päivä ollut päiväkodissa n. klo 9-12.30. Hoitoaika alkaisi 7.30, mutta emme ole selvinneet niin aikaisin sinne minään aamuna... Ei kielikylpy vaan upotus Saksan kieleen Lyydian kanssa oli harjoiteltu vähän saksan kieltä tabletilla sovelluksen kautta, joten Lyydia osasi ennakkoon vähän värejä, eläimiä ja ruumiinosia, lisäksi hän osasi sa